kun en kuitenkaan aamuksi herää?
Kello huutaisi nimeäni, mutta olisin liian kaukana.
En heräisi.
Siksi valvon. Valvon ja kuuntelen yön hiljaisuutta.
Nousen varhain ja hukutan surun kiehuvaan veteen. Itken siellä, käperryn alasti kylmälle lattialle,
annan veden huuhtoa kaiken pois.
Sanoit, että olen lähellä sydäntäsi. Uskon siihen kuin mies Jumalaan,
mutta miksi tunnen oloni silti niin yksinäiseksi?
Tahdon että näet minut tässä pimeydessäkin.
Etkö kuule, kun avunhuutoni jättää veriset huuleni taakseen?
Lupasit minulle halauksia, niin monta kuin saattaisin toivoa.
Olen kuin lapsi jouluaattona,
lupasit myös suudella.
Sydän sanoo kyllä, järki sanoo ei.
En enää rakasta sinua samalla tavalla, ainakaan en usko niin.
Mutta voisinhan minä silti painaa huuleni huuliasi vasten,
eihän se väärinkään olisi.
Katoan jälleen, paino 55,1kg, parempi kuin odotin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti